Turun yliopiston ylioppilaskunta - TYY
TOSYN VAALITEESIT TYYN EDUSTAJISTOVAALEISSA 2011
1. Ylioppilaskunnan palvelut turvattava
Ehdotukset TYYn kirjaston ja Tylkkärin yhtiöittämisestä kielivät kylmästä yksityistämisen ideologiasta. Turun ylioppilaslehti edustaa jäsenistölle tärkeää tiedotuskanavaa ja palvelua. TYYn tulee jatkossakin keskittyä tarjoamaan opiskelijoille erilaisia palveluja näennäisistä kustannuksista kiistelyn sijaan. Markkinavoimien ei tule sanella yliopiston – eikä ylioppilaskunnan – toimintaa.
2. Asuminen on myös opiskelijan perusoikeus
Opiskelijan asumisen tukemista ei tulisi kytkeä opiskelijoiden osalta opiskelumenestykseen tai lukukausiin. Asuminen on jokaisen ihmisen – myös opiskelijan – perusoikeus. Paikallistasolla TYYn on edelleen vaikutettava Turun ylioppilaskyläsäätiön toimintaan edullisten opiskelija-asuntojen saatavuuden varmistamiseksi. Lisäksi TYYn on kiinnitettävä kasvavaa huomiota TYS:n asukasdemokratian toteutumiseen.
3. Terveys ensin – myös yliopistolla
YTHS:n mielenterveyspalvelut ovat riittämättömät. Opiskelijoille tulee taata laajemmat maksuttomat mielenterveyspalvelut. Yliopiston on paremmin tuettava opiskelijoiden valmistumista entistä kiireisempään ja kuluttavampaan työelämään. Tee TYY aidosti terveeksi ja äänestä TOSYä!
4. Toimeentuloa ja maksutonta koulutusta
Vastustamme lukukausimaksujen käyttöönottoa suomalaisissa korkeakouluissa. Paikallistasolla TOSY tulee kamppailemaan kielikeskuksen kurssien maksuttomuuden puolesta jatkossakin. Opiskelijaliikkeen on omalta osaltaan huolehdittava siitä, että opintotuki sidotaan indeksiin hallitusohjelmassa sovitun mukaisesti – erityisesti Demariopiskelijoilla on tässä sekä valtaa että vastuuta. Ylioppilaskuntien on myös pyrittävä edistämään opintotuen tasokorotusta.
5. Sitoutumattomuus ei ole puolueettomuutta
Älä osta sikaa säkissä – Demariopiskelijoita äänestäessäsi tiedät, mitä saat. Ehdokkaamme ovat sitoutuneet toimimaan solidaarisemman, vastuullisemman ja tasa-arvoisemman yliopiston puolesta. TOSYlla on vaikutuskanavia niihin pöytiin, joissa todelliset päätökset oppilaitoksia koskevista reunaehdoista tehdään – yliopisto ei ole muusta yhteiskunnasta irrallinen saareke.
Lisäksi TOSY edistää yliopistolla mm. seuraavia asioita:
- Joustavuutta opiskelumahdollisuuksiin - tenttiakvaario toimimaan myös Turussa
- LYYRA-kortin maksuominaisuudet käyttöön kuten muissakin oppilaitoksissa
- LYYRA-kortin maksuominaisuudet käyttöön kuten muissakin oppilaitoksissa
- TYYn vaikutettava myös yliopiston ulkopuolella